Vauvoja tulossa

Tänään kävi työpaikallamme vierailemassa entinen pomomme, joka meidän parinkymmenen ihmisen Intercompany-Teamia tässä Saksan keskellä ja samalla 15 hengen samanlaista teamia Slovakiassa paimensi (sukkoloi silloin kahden toimipaikan välillä) . Hän vaihtoi osastoa (ja eteni urallaan) vappuna, ja sen jälkeen ei ole häntä paljon meillä nähty, vaikka samalla tehdasalueella onkin, ja kaikki oli vähän murheissaan, koska hän on hieno esimies ja kiva ihminen. Siis tämä nelikymppinen mukava mies - (jolta kolleegani Susanne kerran joulujuhlissa kysyi, että "olethan sä homo niinkun kaikki kertovat" - vastasi "EI") kävi tänään meille kertomassa, että hän ja Beate ovat raskaana. Lapsi syntyy tammikuussa. Kiva kiva. Olikohan tämä tapa todistaa ettei hän ole homo? On tosi harvinaisen inhimillinen vaikkakin sääännöistään kiinni pitävä ihminen. Harmi ettei hän ole enää pomona.

Niin ja pihanaapurimme - Kristina ja Alex - meidän puutarhassa vain muratti/verkkoaidan takana pihaansa hoitava nuoripari, joden kanssa aidan yli jutellaan (ja salmarien voimalla tehtiin sinunkaupatkin aidan yli) ja tullaan hyvin toimeen - ilmoittivat myös pari viikkoa sitten saavansa jouluvauvan. Eikös ole mahtavaa.

Minä tykkään lapsista - vaikka omia ei ole, eikä tietty tule... . Jostain kumman syystä lapset tykkää minusta. Mulla on joku ihme feromoni, jonka kaikki pikkulapset jotenkin vaistoaa ja sitten yksinkertaiseti rakastaa minua. Niin on aina ollut ja näin näyttää jatkuvan.

Muinoisen tyttöystäväni siskon tytön Annen, ehdin tavata vain muutaman kerran hänen ollessaan silloin 2-4 vuotias. Kanneskelin häntä silloin sylissäni ja puuhattiin jotain yhdessä - minulla oli siis vähän aikaa tälle lapselle. Jätin häneen varmaan lähtemättömän vaikutuksen, koska on kirjoitellut kuulumisaan tänne Saksaan siitä lähtien kuin oppi kirjoittamaan. Nyt parinkymmenne vuoden jälkeen on yhteydenpito vähentynyt kun hällä on opiskelut ja poikaystävät ja muut mielessä.

Sitäpaitsi mieheni B:n veljellä (joka jätti perheensä) on seitsemän (7) lasta. Nuorimmainen omi minut "isäkseen" ollessaan kolmivuotias.... (siitäkerron kyllä erikseen enemmän)

Tai sitten ihan viime viikkojen takainen juttu kun mammalomalla oleva kolleega tuli vauvansa kanssa käymään toimistossamme. Lykkäsi tytön mun syliin, kun haki kahvia - ja mun kanssa tyttö viihtyi. Jos yritin tarjota muille - naisillekin - syliin niin rupesi kirkumaan - vain mun sylissä oli hyvä olla. Äitinsä piti melkein houkutella, että sai lähtemään vihdoin hänet pois töistä.
Mistä moinen ilmiö johtuu? Olen ihan tavallinen, rauhallinen mies jolla on partaa - nykyisin jo vähän harmaatakin - takavuosina vain tummat viikset - mutta lapset rakastaa...???
Ehkä minusta huokuu joku rauhallisuus ja turvallisuus...

Olen muuten ihan avoimesti homo täällä siitä asti kun tänne Saksaan tulin viitisentoista vuotta sitten. Olen tavallisen heteronoloinen tyyppi, ja homoutta ei siis heti huomaa. Kun tulee perhesuhteista puhetta, niin kerron heti, että elämänkumppanini on mies. Ja toistaiseksi se politiikka on toiminut hyvin.

Oikeasti ihmiä taitaa kiinnostaa millainen ihminen Sinä olet - ei se kenen kanssa harrastat seksiä tai muuten vietät yösi sängyssä.

No tulipas edes vähän elämänviisauksia ja -muitakin päästettyä ilmoille...