Maailmankuva kunnossa

nyt on pakko kertoa eilen sattunut ihan pikkujuttu, joka minut sai hyvälle tuulelle pitkäksi aikaa ja pisti miettimään:

Kotimatkalla ratikkaan nousi nuori isä alle parivuotiaan poikansa kanssa rattaineen. Isä toi poikansa ratikan takaikkunalla oleville penkeille. "Täältä näet kaikki paremmin". Poika katseli ikkunasta liikenteen menoa muutaman minuutin ja kyseli jo isältään, että koska "ne" tulee. Vähän ajan kuluttua ajettiin ratikkatietyömaan ohi jossa oli useampia katepillareita ja nostureita. Pojan silmät kirkastuivat ja hän terästäytyi ja hän osoitteli innoissaan: "tuossa on jo yksi. Ja tuossa toinen. Ja vielä yksi." Siis rakennuskoneita työmiehineen. Hän oli haltioissaan ja silmät loistivat.
Ja sitten laskettiin vastaantulevia ratikoita. "Noch ein - und noch ein und noch ein" kuului vähän väliä innostuneen pojan pikkusuusta.
Isä kysyi, että mihin ne kaikki on menossa? Yhtään miettimättä tuli heti vastaus: "Kindergarten"
Kyllä sekä isää, minua että vieressä istunutta matkustajaa ihan hymyilytti.
Siinä on pienellä miehellä vielä maailma vielä ihan ojennuksessa.
Ison (oikeasti pieni hontelo kolmekymppinen poikanen) ja turvallisen isän kädestä pitäen voi tehdä pitkiä jännittäviä tutkimusmatkoja isossa maailmassa, jonka ääripäät on koti ja lastentarha.

Pisti ihan miettimään, että murehditaankohan me joskus liikaa liian isoja asioita, kun voisi iloita pienistäkin jutuista, kuten tietyömaan ohi ajamisestakin?

Syksy on tullut - tapaamisia

Tänne tuli tänään syksy: ilma muuttui kylmemmäksi ja sateiseksi ja tuuliseksi. Se kyllä oli jo säätiedotuksissa ennustettukin. Siten ehdin perjantaina vaihtaa talvirenkaat autoon alle. Ja lauantaina haravoin pihalta lehtiä ja ajoin nurmikon - viimeisen kerran tämän sesongin aikana varmaan. Vielä pitää muutama kylmänarka kasvi siirtää kellariin ennen ensimmäisiä pakkasöitä, mutta niitä saa varmaanodottaa vielä.

Muuten on elämä taas asettumassa uomiinsa kriisien jälkeen. B. on myös jo ihan ennallaan ja osaa naureksia ja kotona on taas kiva olla.

Edellisviikonloppuna meillä oli mun sisko miehineen käymässä. He asuvat Pohjois-Saksassa ja me tässä keskellä Saksaa. Meillä oli treffit perjantaina päivällä Frankfurtissa kun kävimme yhdessä tutkimuksissa meidän sukusairauden vuoksi. Sisko ajeli Saksan läpi sinne autolla ja minä junalla. Oli sovittu että tavataan asemalla. Ja treffit onnistui tosi nappiin: tulin ulos asemalta ja kävelin kadun varteen ja ensimmäinen auto joka hiljaa ohi ajoi olikin jo siskoni. Perfect timing. Klinikkakäynnin jälkeen ajeltiin yhdessä tänne meille ja vietettiin mukava viikonloppu yhdessä. Kokkailtiin yhdessä, käytiin kirpparilla ja kaupungilla ja lauantaina hauturikaverimme torvisoittokunnan synttärijuhlissa. Isossa teltassa oli viitisensataa juhlijaa. Melkoiset bileet. Me ei viivytty kyllä kovin kauaa mutta oltiinpahan mukana. Loppuilta vietiettiin kotona jutellen ja drinksuja nauttien. Oli kiva nähdä taas sukuakin.

Suomalaisessa netissä tutustuneeseen täälläpäin asuvaa suomalaiskaveriin olen ollut sähköpostitse yhteydessä lähes päivittäin. Mukava puhua suomeksi kaverin kanssa, jolla on samanlaiset lähtökohdat ja samantyylisiä ongelmia nykyelämässään. Tosi hienoa vaihtaa ajatuksia ja ollaan varmaan oltu toisillemme kovastikin avuksi. Kivakiva. Ehkä joskus vaikka tavataankiin. Välimatkaa ei olis kuin parisataa kilometriä.