Onkin jo näköjään vähän aikaa vierähtänyt viimeisestä päivityksestä.
Silloin harmittelin sairaalakeikan vuoksi väliin jäänyttä Suomen vierailua.
Vaan tulevana perjantaina olen oikeasti lähdössä käymään siellä. Viimeisestä käynnistä onkin jo melko tasan kaksi vuotta.
Innolla odotan saada tavata ystäviä ja tietysti kotoväkeä. Tällaisen vierailun suunnittelu on aina tarkaa puuhaa. Ei pidä liikaa luvat treffejä, ettei liian kiireeksi mene. Olenhan sentään lomalla.
Vietän ensimmäisen viikon Helsingissä ja se alkaa olla jo melko täynnä, ainakin ensimmäiset 4 päivää. Yritän pitää ainakin vähän vapaata ihan keskenäni.
Ja seuraavaksi viikonlopuksi kotipuoleen ItäSuomeen sukuloimaan. Kiva nähdä taas perhettä ja sukua.
Muutenkin menne ihan hyvin.
Sellainen tunnepurkaus tällä kertaa. Saa nähdä miten usein jaksan tätä päivitellä. Eihän tätä kukaan lue, kun ei ole säännöllisyyttä. Mutta kuitenkin on olo, että joku kuitenkin joskus kurkkii tännekin:-)
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
