Sairaalarutiineja ja vierailu

Se hyvä puoli tallaisessa sairaalassa lojumisessa on, että pääsee mukavasti irrottautumaan normaaleista arkipäivän - ja viikonloppujen kuvioista. Ei tarvitse huolehtia heräämisestä, töihin menosta, kaupoilla käynneistä, kotihommista, saatikka mistään tapaamisista, aikatauluista, vierailuiden valmisteluista, vierailuista tai siis yhtään mistään. Aika pysähtyi siihen kun tänne tulit.
Täällä on oma turvallinen aikataulunsa: klo 8 aamiainen, klo 13 lämmin lounas, klo 19 iltapala. Ja siinä ne päivän rutiinit on. Ainakin viikonloppuna kun mitään tutkimuksia tai kokeita ei tehdä.
Ensimmäinen viikko on mennyt mukavasti, eikä ole aika käynyt pitkäksi. Olen lueskellut Mankellin yhden Wallanderin, selaillut paria suomalaista puutarha- ja sisustuslehteä, nukkunut paljon univelkoja pois. Ja vaan nautiskellut rauhasta ja vaan olemisesta. Pari päivää sitten pääsin huoneeseen missä on sängystä käsin nettiyhteys (1,60 e/pvä) ja nyt tietysti aikaa kuluu täällä netissä yhteyksiä pidellen ja paljon sairauksistani ja niiden terapioista googlaten.
Lääkäreillä kun ei kuitenkaan ole aikaa niistä paljon potilaille kertoilla. Nyt olen jo aika hyvin perillä asioista ja on jo omat terapiasuunnitelmat valmiina. Odottelen jännityksellä huomista kiertoa, että onko lääkäreillä samanlaiset suunnitelmat.. heheh..

Tänään oli ohjelmassa sairasvierailu. Meillä se sujui niin, että sairas käväisi vierailulla kotoväen luona. Me asutaan nääs varttitunnin kävelymatkan päässä tästä sairaalasta. Aamiaisen jälkeen pakkasin likapyykkini - täällä kun pitää olla omissa vaatteissa ja käyttää omia pyyhkeitä jne - ja kävellä lampsin kotiin aamukahville. Vähän oli kaverini yllättynyt, mutta kuitenkin iloinen, kun häneltä säästyi nyt sairaalas savierailu.
Pesin koneellisen pyykkiä ja otin puhtaita vaatteita mukaan ja palasin sairaalaan. Täällä ehdin vähän aikaa lueskella Wallanderia ennenkuin tuli lounas. Eikä kukaan ollut ehtinyt minua tässä välissä edes kaivata, raportoi huonekaverini, vähän vanhempi saksalaisherra.

Kohta tuleekin jo iltapala ja alkaa sitten päivä olla pulkassa.
Huomenna on onneksi muutamia tutkimuksia, joiden jälkeen tiedän kuinka kauan täällä pitää vielä lojua. Ensimmäinen viikko rauhaa ja lepoa teki ihan hyvää, mutta nyt voisi kyllä jo ihan oikeasti lähteä kotihommiin ja pariksi päiväksi lomailemaan ihan kotosalla.
Mullahan pariviikkoinen Suomi-loma peruuntui tämän sairaalakeikan takia. No ei ne käyttämättä jääneet lentoliput hirveästi harmita (n. 170e), mutta kavereiden kesähäät, joissa en voi olla mukana, sitäkin enemmän. Pitänee juhlia jälkikäteen.

Täällä sateisen ja viileähkön kauden jälkeen on luvassa aurinkoista ja jopa kuumaa, joten senkin vuoksi tekisi jo mieli pois täältä sairaalasta. Tämä on korkea betonitalo keskellä aurinkoista yliopistoaluetta, ja ilmastointilaitteita ei ole, joten odotettavissa on hyvinkin hikisiä päiviä.
Nyt iltapalan kimppuun: kaksi isoa siivua harmaata leipää, neljä siivua makkaraa, margariinia, 2 dl maitoa, kurkkuviipaleita ja kuppi teetä. Guten Appetit.

Erilainen Juhannus

Laitanpa pari riviä päivitystä kun sattuu sopivasti aikaa olemaan. Edellisestä bloggauksesta näyttääkin olevan jo vähän enemmänkin aikaa:-) Tässä välissä on tapahtunut paljon, mutta tähän vain ensin tuoreimmat.

Suunnitelmissa oli viettää Juhannus pitkästä aikaa Suomessa. Lentokin oli jo keskiviikkoaamuksi varattu ja kaikki melkein valmiina lomaa varten.
Vaan toisin kävi. Maanantaiaamuna hyppäsin ennen kellonsoittoa säpsähtäen hereille. En tiennyt missä olen ja miten saan verhot auki. Päivästä ei ollut tietoa - pitääkö mennä töihin vai onko viikonloppu? Valmiiksi laitetuista vaatteista päättelin, työpäivän olevan. Menin kylppäriin ja näin peilissä itsestäni vain puolet terävästi, toinen puoli kasvoista oli hämärää. Vähän räpyteltyäni silmiäni, kuva kyllä kirkastui. Aamutoimet tein normaalisti rutiinilla.
Koska olin olin ajoissa hereillä ajatteilin katsoa sähköpostit ennen töihin lähtöä. Se ei onnistunut heti koska en muistanut salasanaa!!! Se on vuosia ollut sama ja muistan sen vaikka unissani. Vaan nyt en. Tästä päättelin että jotain on pielessä. Menin firmaan ja vähän aikaa kolleegoiden kanssa tarinoitua ja töitä tehtyä - joka sujui ihan normaalisti - menin kuitenkin firman terveysasemalle kyselemään mistä vois olla kyse. Nämä pistivät minut samantien ambulanssilla sairaalaan. Ja siellä kyseltiin ja kuulusteltiin ja otettiin kokeita ja tehtiin testejä. Loppujen lopuksi päädyin neurologiselle Stroke Unit osastolle, koska mulla oli ollut lievä aivoverenkiertohäiriö - tai tulppa. Ja koska ne voi uusia, niin pitävät minua siis tarkkailussa täällä yliopiston keskussairaalassa muutaman päivän.
Kaapeleista ja monitooreista olen jo irti, mutta täällä sitä juhannuspäivän aamua vietetään erittäin rauhallisissa merkeissä odottaen aamuteetä. No eipähän ole ainakaan kankkunen:-)

Tämä päivityshän alkoi ihan hyvin - taidan kirjoitella kohta lisää..