maanantai 29. joulukuuta 2008

Välipäivinä "levätään" töissä

Joulunhan on varsinaisesti jo ohi. Ja hengissä siitä on selvitty. Vaikka vähän on meikäläisenkin hermot ollut välillä kireellä. Ja se on tosi harvinaista se. Mutta kun anoppi yrittää kaikkensa niin kyllä hän onnistuu kaikki saamaan hermoilemaan.
Aattona siis kävi B. hakemassa äitinsä ja veljensä (yksin asuva eronnut 7 lapsen alkoholisti-isä) joulun viettoon. Sillävälin minä siivosin meidän molemmat asunnot - omamme ja viereisen vierashuoneiston. Sitten kokkailtiin molemmissa keittiöissä yhdessä ja erikseen ja taiottiinkin ihan hienot jouluherkut paisteineen ja knödeleineen ja muine lisukkeineen. Myös lanttulaatikko oli hyvää. Iltaa istuttiin meidän puolella ruokaillen ja juomaillen reilusti. Melko sekalaisen juomapuolen vuoksi (sektiä, punaviiniä, Salmiakkikossua, paria eri yrttilikööriä, itse tehtyä Rhumtopfia - rommiin säilöttyjä marjoja edellsivuodelta - ja muutama olut -) poistui Anoppi jo aamukahdelta omalle puolelleen. Lahjojakin annettiin ja oli ihan jouluista. Loppujen lopuksi espanjalaiskaverimme jäi meidän sänkyyn yöksi B.n veljen nukkuessa meidän sohvalla ja Mama koirineen siis vierashuoneiston puolella.

Ja tässä välissä taidettiin päättää, että anoppi viipyykin vuoden vaihteen meillä. Hänellä on nääs 30.12. synttärit niin voidaan nekin juhlimiset hoitaa täällä.

Joulupäivän aamiaista syötiin sitten puolilta päivin. Iltapäivällä kävin viemässä B:n veljen takaisin n. 50 km päässä olevaan kotikaupunkiinsa. TomTom navigaattori on muuten hyvin näppärä ja luotettava kartanlukija:-)
Tapaninpäivänä vierailimme hauturiystävämme luona iltapäiväkakkukahveista illlalliseen asti. Täkäläisittäin siis normaalikaavan mukaan.
Lauantaina pääsi sitten anoppi vihdoin ostoksille uuteen kauppakeskukseemme. Minä olin paikallisoppaana ja ostin meille uuden DVD-playerin kun entinen oli hajonnut - ja mulle uuden hienon talvitakin. Daniel Hechterin musta lyhyt talvitakki. Oli kauhean kallis mutta kun sai 50% alennusta niin hennosin ostaa 175:-llä. Ja nyt mulla on palttoota seuraavaksi 5 vuodeksi. (jos en liho liikaa..) Edellinen Pierre Cardinin takki oli jo noin viidessä vuodessa jo melko loppuun kulunutkin.

Eilen sunnuntaina käytin anoppia kirpputuorilla ostoksilla - vaikka sieltä ei löytyntytkään kuin lämpimät hanskat, mutta tulipahan käytyä anoppia tuulettamassa.

Tänään minä olin "oikeissa" töissä tilinpäätöskiireissä. Vaikka meillä täällä Euroopassa oli 5 vapaata päivää, niin silti oli kolleegat eri puolilla maailmaa paiskineet hommia. Lauantai oli ainut päivä, jolloin ei ollut tullut yhtään e-mailia. Tänään mm. lisenssilaskutuksen viimeisiä miljoonia muljattiin Etelä-Amerikkalisten tytäryhtijöitten kanssa - onnistuneesti.

Ja samaan aikaan B oli hautautoimistossa anopin koiran kanssa, kun hauturimme oli hautausmaalla hautajaisten vuoksi - ja anoppi voi shoppailla ihan vapaasti kaupungilla.
Töiden jälkeen kävin ostamassa synttärilahjan anopille. Hän kerää Trollbeats korusarjaa. Tai siis ketjuihin pujotettavia pallukoita, lasia, hopeeta jne. Tämä on kauhean näppärä lahjajuttu, koska aina voi ostaa muutaman uuden pujotettavan lisukkeen synttäreiksi jouluksi äitienpiväksi jne. Jouluksi hän sai 3 punaista pallukkaa ja nyt synttäriksi 3 valkoista....

Huomenna mennään viereiseen Afnganistanilaisravintolaan syömään Mama-anopin synttäreitä.

Uutta vuotta otetaan vastaan meillä fondue-illan merkeissä. Mukana on meidän lisäksi rakas anoppi ja hauturiystävämme vaimoineen. Heidät on nääs häädetty kotoaan pois kun 17 v. tyttärensä järjestää 10 kaverinsa kanssa Bileet ja vanhempia ei moiseen tarvita. Saavat palata uudenvuoden päivänä puolelta päivin. Ihan reipasta menoa varmaan siis sielläkin luvassa.

Hauturiystävämme kävi jo tänään anopin kanssa kaksi ruokaostoksilla meidän bileitä varten. Melko reiluilla ostoksilla. 5 hengelle n. 3 kiloa lihaa.... kalkkunapaistia, possunfilettä ja parasta naudanpaistia. Oli kuulemma valmiiksi leikatut "fondue" lihat loppuunmyyty.

No alkuvuosi syödään sitten karjalanpaistia meillä. Kokemuksesta nääs tiedän, että vaikka niitä liha- ja vihannespaloja kuinka yrittäisi rasvassa yksitellen keittää, niin ei niitä kilokaupalla ehdi. saati sitten syödä. Varsinkin kun on muut salaatti- ja leipälisukkeet vielä myöskin tarjolla.

Huomenna siis loppukiri tilinpäätöksen suhteen töissä. Aattoina ei meillä olla töissä vaikka puoli päivää lasketaankin työtunneiksi. Eli joulun ja uuden vuoden aattoina tuhraantuu 7,5 tuntia työaikatuntitililtä. Minullahan ylityötunteja kertynyt niin, että viikon voisin pitää vapaata... Ja minä ainoana - ainakin meidän osastolla - olen ollut jokaisena työpäivänä myös työpaikalla. Ja pitänyt kiltisti säädetyt 30 lomapäivää. Vaan eipä ole kiitosta moisesta paljon tullut - enkä kyllä odottanutkaan. Onneksi olen ollut terveenä - tai en siis niin sairaana etten olis kyennyt töihin. Toivottavasti jatkuu myös näin loppuvuosi ja tulevat vuodet myös.


Täällä toivotetaan näihin aikoihin "Guten Rutsch ins neuen Jahr" eli hyvää vuodenvaidetta.
Sitä toivon kaikille mahdollisille lukijoillenikin.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua

Toivottelen kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua.

On ollut viime viikkoina sekä töissä että kotona olevinaan niin kiirettä, ettei edes tänne blogiin ole ehtinyt valittamaan.

On ollut joulumarkkinoilla glöginjuonti-iltoja kavereiden kanssa, firman porukoiden kanssa on käyty pikkujouluja vietetty omaan piikkiin (kun firma kielsi moiset huvit firman laskuun), töissä on joutunut tekemään pitkää päivää kun loppuvuosi on kiireisintä aikaa taloushallinnossa ja muut joulukiireet vielä päälle. Meillähän on lomakielto joulukuun alusta tammikuun puoliväliin. Eli tänään aatonaattona oli täysi - ja kiireinen - työpäivä, mutta nyt on viisi (5!!!) päivää vapaata.


Joulustressiä meillä ei kotona harrasteta. Me emme lahjo isommin toisiamme jouluna - ostetaan vuoden mittaan käyttötavaraa silloin kun tarve tulee - eikä odoteta joulua. Eli joululahjat saadaan tavallaan jo ennakkona. Siten olen jo tänä vuonna isompina lahjoina jo saanut uuden PC:n, digikameran ja TomTom navigaattorin. Ja B. sai ainakin uuden Laptopin. Puhumattakaan muista pienemmistä "lahjoista".

Mutta aina vähän siitä "joulustressistä" kuitenkin pääsee nauttimaan, kun joutuu ruokakaupoissa käymään samoihin aikoihin kun muut tuhannet jouluhössötystä harrastavat ihmiset. Viime lauantaina esimerkiksi olisin ihan vaan pistäytynyt autolla supermarketissa, josta saa kaikki tavarat kerralla ja, jonka alakerrassa on näppärästi parkkihalli, johon voi ostokset autolle kärrätä ilman pelkoa sateessa kastumisesta. Vaan oli niin täynnä parkkihalli, etten parin kierroksen ja varttitunnin odottelun jälkeen jaksanut odotella, vaan ajelin toiseen kauppakeskittymään. Sain ostokset tehtyä, mutta oli melkoinen "joulutunnelma" muilla ihmisillä päällä.


Vähän pikkupaketteja piti kuitenkin hommata, koska anoppi tulee meille joulun viettoon, kuten myös B:n isoveli. Puolisoni B. käy heidät huomenna hakemassa, ja sillävälin minä teen "joulusiivouksen" Ja viimeistelen muutenkin kotimme joulukuntoon.
Espanjalaiskaverimme on myös perinteisesti jouluaattoa meillä viettämässä.
Illalla syödään ja juodaan hyvin. Joku paisti on anopin mukaan valmistettuna. Saksalaislisukkeilla.

Olisin Ikeasta hakenut kinkun, mutta en saanut. Ei ole enää valikoimassa tai oli sitten loppuunmyyty. Muutamana viime vuonna on kinkkua syöty. Lanttulaatikon kyllä teen huomenna siivouksen lomassa, että edes vähän joulun tuoksua tulee taloon.


Jouluvalothan meillä on parvekkeella jo adventista lähtien ollutkin. Ja kynttilöitä poltetaan "takassa" sekä muita kynttilöitä joka ilta ahkerasti.


Eli joulutunnelmaa on kyllä ollut jo pitempään.

Ja huomisesta sitten alkaa joulun vietto, joka ei tunnetusti anopin kanssa kauhean rauhallinen voi olla, koska hän on sellainen touhutäti. Onneksi on tuo vierashuoneisto, jossa hän voi hössöttää koiransa kanssa keskenään. Lauantaihin asti. Sitten palautetaan anoppi ja koira kotiinsa ja meillä alkaa rauhallinen viikonloppu...

Joulun jälkeen käyn töissä maanantain ja tiistain ja vuoden vaihteessa on pari vapaapäivää.


Toivottelen kaikille hyvää ja rauhallista joulua ja paljon mukavia lahjoja.

Ja pojille kivoja "kovia" paketteja.




tiistai 9. joulukuuta 2008

Vierailuruuhka hellittää

Nyt ehdin pitkästä aikaa päivittämään tätä vähän hunningolle jäänyttä blogailua. Sorry Janne:-)

On ollut vain niin kiirettä. Sekä töissä, että kotona ja erityisesti vierashuoneistomme puolella.

Marraskuun lopulla tuli Suomesta ystävämme (tyttöpariskunta) pitkäksi viikonlopuksi vierailulle. Kävin torstai-iltana hakemassa kentältä ja vein tiistaiaamuna takaisin. Siinä välissä ehdimme käydä joulumarkkinoilla, kokkailla yhdessä, tehdä retkiä lähiympäristöön jne. Onneksi tytöt tuntee kaupungin ja ovat omatoimisesti liikkeellä silloin kun minä olen töissä tai mieheni ei ehdii hyysäämään vieraita. Mutta illat ja viikonloppu vietettiin yhdessä ja hauskaa oli.

Parin välipäivän aikana ehdin pestä vierashuoneiston lakanat ja siivota huoneistot ja tuli jo uudet vierailijat viikonlopuksi. Siskoni pohjoissaksasta miehensä ja aikuisen tyttärensä kanssa tulivat itsenäisyyspäivän viettoon. Ja kokattiin yhdessä ja käytiin joulumarkkinoilla ja oli hauskaa yhdessä. Heidän lähdettyään sunnuntaina aamupäivällä jäi jopa pari tuntia aikaa lepäillä ennenkuin illalla juhlinta ja vierailut jatkuivat. Puolisollani oli maanantaina syntymäpäivä. Ja sitä ei täkäläisittäin saa etukäteen juhlia. Vaan "sisäänjuhliminen" on sallittua. Siis että edellisiltana juhlitaan ihan muuten vain ja sitten puoliltaöin poksautetaan kuohuviinipullo ja voidaan virallisesti onnitella. (Suomalaisittainhan voi juhlia synttäreitä vaikka viikkotolkulla etukäteen). Mutta nyt juhlimme siis saksalaiskaavan mukaan hauturikaverimme ja esjpanjalaiskaverimme kanssa, jolla muuten oli hyvä tyttöystävänsä Espanjasta pitkää viikonloppua viettämässä käymässä ja siis myös mukana juhlimassa. Vähän ennen puoltayötä tulivat sitten uudet suomalaisvieraat vierashuoneistoomme - nuori heteropariskunta, joka täällä opiskellessaan oli tutustunut toisiinsa - ja meihin - mutta asuvat ny reilun vuoden taas Suomessa. Klo 24 avattiin sektipullot ja toivotettiin sankarille onnea. Meni melko myöhään tässä projektissa. Minä olin ottanutkin maanantaiksi lomapäivän, jottei tarvinnyt töihin menosta huolehtia.

Maanantaina nukuttikin hyvin puolille päivin asti. Ja sitten käytiin joulumarkkinoilla uusien vieraiden kanssa ja illansuussa kokattiin kotona ja illalla mentiin konserttiin. Mieheni lempparilaulajatar (pop-kabaree-schlager) oli kaupungissamme keikalla - juuri hänen synttäripäivänään - ja minä onnistuin saamaan liput meille ja vieraillemme (tosin jo kuukausia ennen hommatut) ja siellä vietimme 2.000 muun fänin kanssa hauskan illan. Ja yöllä jatkot kotona ihan pienellä porukalla. Nukkumaan pääsin tänä aamuna neljän maissa. Ja töihin yhdeksäksi.

Vieraamme lähtivät juuri lentokentälle ja minä voi pistää vieraiden pyykit on pesukoneeseen. Nyt on vähän aikaa taukoa. Huomenna on firman pikkujoulut privaatisti. Kaikki firman viralliset (ja maksamat) joulujuhlat on peruttu mutta meidän osastomme viitisentoista henkeä mennään kuitenkin omaan laskuun syömään ja juomaan pikkujoulujen merkeissä. Siis huomenillalla.

Torstai taitaa olla ihan välipäivä ilman mitään menoja...

Perjantaina taas mennään joulumarkkinoille privaatisti työkavereitten ja muutaman kaverin kanssa. Kymmenkunta henkeä meitä varmaan on ja tulee hauska ilta. Toivottavasti yhtä hauska kun viime vuonnakin suurinpiirtein samalla porukalla. Mieheni on myös mukana. ...

Sellaia joulunaluskiireitä....