nyt on pakko kertoa eilen sattunut ihan pikkujuttu, joka minut sai hyvälle tuulelle pitkäksi aikaa ja pisti miettimään:
Kotimatkalla ratikkaan nousi nuori isä alle parivuotiaan poikansa kanssa rattaineen. Isä toi poikansa ratikan takaikkunalla oleville penkeille. "Täältä näet kaikki paremmin". Poika katseli ikkunasta liikenteen menoa muutaman minuutin ja kyseli jo isältään, että koska "ne" tulee. Vähän ajan kuluttua ajettiin ratikkatietyömaan ohi jossa oli useampia katepillareita ja nostureita. Pojan silmät kirkastuivat ja hän terästäytyi ja hän osoitteli innoissaan: "tuossa on jo yksi. Ja tuossa toinen. Ja vielä yksi." Siis rakennuskoneita työmiehineen. Hän oli haltioissaan ja silmät loistivat.
Ja sitten laskettiin vastaantulevia ratikoita. "Noch ein - und noch ein und noch ein" kuului vähän väliä innostuneen pojan pikkusuusta.
Isä kysyi, että mihin ne kaikki on menossa? Yhtään miettimättä tuli heti vastaus: "Kindergarten"
Kyllä sekä isää, minua että vieressä istunutta matkustajaa ihan hymyilytti.
Siinä on pienellä miehellä vielä maailma vielä ihan ojennuksessa.
Ison (oikeasti pieni hontelo kolmekymppinen poikanen) ja turvallisen isän kädestä pitäen voi tehdä pitkiä jännittäviä tutkimusmatkoja isossa maailmassa, jonka ääripäät on koti ja lastentarha.
Pisti ihan miettimään, että murehditaankohan me joskus liikaa liian isoja asioita, kun voisi iloita pienistäkin jutuista, kuten tietyömaan ohi ajamisestakin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti