maanantai 25. elokuuta 2008

Kirpparia ja terassia

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja sitten hauturi-kaverimme vaimoineen haki meidät Mersullaan kirpparille.
Messualueen parkkipaikalla oli mahtavan iso kirpputori ja sitä kierreltiin varmaan kolmisen tuntia. Löytöinä oli lasikarahvi - B halusi sen juomapullokseen sohvapöydälle - vitamiiniporetablettivesijuomaa varten, sekä pari isompaa juomalasia mulle töihin. Firman lasit on onnettoman pieniä ja vettä tulee juotua päivän mittaan paljon. On kuulemma myös terveellistä. Kirpparikierroksen jälkeen olisimme tarjonnee kahvit meillä, mutta kuskiperheellämme olikin jo kiire kotiin. Me päätimmekin lähteä sitten terassille kaljoille, kun sääkin oli mukavan lämmin. Myöhemmin espanjalaiskaverimme liittyi seuraan. Olusia tulikin nautittua ihan useampi, koska oli jo pimeä ennenkuin lähdimme kotiin tekemään chili con carnea jauhelihasta. Nam oli hyvää... ja tarinointia jatkettiin puolilleöin niin että tänä aamuna oli töihin lähtö vähän vaikeampaa. Vaan hyvin se päivä sujui. Pari kolleegaa oli ollut työmatkalla USAssa ja kertoilivat New Yorkin vierailustaan. Varsinkin Manhattan oli tehnyt poikiin syvän vaikutuksen. Itse en ole NYkissä käynyt kuin kerran vuosia sitten lentokonetta vaihtamassa. Edes tupakalle - silloin poltin vielä - ei ehtinyt ennenkuin piti kiirehtiä Floridan koneeseen. Se oli muutaman päivän työmatka sekin. Se oli yksi harvoista reissuista, jolloin ei tullut vieraiden miesten kanssa seksiseikkailua koettua. Toinen tällainen "kiltti" parin päivän reissu oli pari viikkoa sitten Slovakiassa. Oli niin tiukka ohjelma työkavereiden kanssa illallakin, ettei edes flirttailemaan ehtinyt. Normaalisti aina reissussa ollessa jotenkin onnistuu kivaa seuraa löytämään. Kerron tietysti heti kotona miehelleni näistä seikkailuista ja se on hyvä niin.

Ei kommentteja: