lauantai 30. elokuuta 2008

Ikeasta hautaustoimistoon

Eilen oli pitkästä aikaa sää niin lämmin ja kaunis, että vietimme perjantai-illan pihalla puutarhassa. Poikkeuksellisesti olimme ihan kahdenkesken. Espanjalaiskaverimme "kiukuttelee" vielä ja hauturi-ystävällämme on keittiöremontti pahassa vaiheessa, ettei hänkään tullut iltaa istumaan. Eipä silti - kyllä me ihan keskenämmekin osaamme olla ja viihtyä. J aihan kiva ilta olikin. Taisi olla jo melko myöhä ennenkuin paviljongistamme sänkyyn kömmittiin.

Silti olin "pirteänä" jo aamukymmeneltä viemässä kompostisäkillistä kompostointiasemalle, joka on ihan lähellä. Sen jälkeen ajelin - myös läheiseen - IKEAan hakemaan Billy-hyllyä meidän vierashuoneistoomme - vuokrattiin nääs keväällä viereinen pikkuyksiö lisätilaksi ja vierashuoneeksi meille ja B:n äidille, joka viime vuonna leksiksi jäätyään vierailee meillä melko usein .

Juuri kun oli Ikeassa Billyjä katselemassa soitti hauturikaverimme, että hän tarvitsee minua tulkkausavuksi, koska intialainen asiakas ei osaa kovin hyvin saksaa eikä hauturimme englannin alkeet riitä kaikkia byrokratian kiemuroita asiakkaalle ymmärettävästi selvittämään. Ostin nopeasti Billy hyllyn ja kiirehdin toimistolle -Beerdigungsinstitut - saksaksi.

Tämä hauturi-kaverimme pisti oman firman pystyyn kolmisen vuotta sitten oltuaan yli 15 vuotta palkollisena toisessa hautaustoimistossa. Me olemme autelleet häntä tässä projektissa alusta asti. Anoppini - siis B:n äiti lainasi rahaa; B on toimistossa apuna päivystämässä, jos on U-hauturimme on hautajaisissa tai muilla keikoilla, ja päivystää puhelinta kotoa käsin, kun on tarvis; ja minä teen kirjanpidon ja avustan isommissa hautajaisissa hautausmaalla ja jos on enempi seppeleitä tehtävänä niin autan siinäkin.

Siispä ajelin toimistolle ja kohta tulikin tämä intialainen nelikymppinen mies, jonka isä oli edellisenä yönä yllättäen kuollut sairauskohtaukseen. Oli vierailulla täällä Saksassa asuvan poikansa luona vaimonsa kanssa. Yöllä sitten poliisien voimin hakivat ruumiin oikeustieteelliselle laitokselle kylmiöön, jossa maanantaina vasta lisää tutkitaan. Ongelmana tässä tilanteessa - jota siis tulkkasin - on se, että viikonloppuisin ei valtion ja kaupungin virkamiehet ole palveluksessa ja pitää odottaa, että kaikki muodollisuudet on hoidettu oikeassa järjestyksessä ja kaikkiin papereihin saatu oikeat leimat, ennenkuin voi edes alkaa hautajaisia ja tuhkausta järjestämäänkään. Intiassa hindulaisen tradition mukaan taas homman pitäisi hoitua mieluiten jo kuolinpäivän aikana. Saatiin kuitenkin tälle kaverille selvitettyä, että me teemme kaikkemme jotta kaikki sujuu niin nopeasti kuin mahdollista. Muistotilaisuus - hindu-riittien mukaan - on keskiviikkona ja tavoitteena että perjantaina voi leski-äiti lentää takaisin Intiaan miehensä tuhkauurna käsimatkatavarana. Se on kuulemma sallittua kun on hinduista kyse.

Että tällaisia mielenkiintoisia sivubisneksiä tässä hoidellaan...

Ei kommentteja: