Eilen kun tekstailin töistä lähtiessä partnerilleni - kuten jokaisen työpäivän päätteeksi - "Feierabend", tuli vastauksi, että olvat kaupungilla terassilla anopin ja espanjalaiskaverimme kanssa. Tule hakemaan meidät sieltä. Siispä ratikalla suoraan vanhaan kaupunkiin, jossa iloinen seurue oli juuri maksamassa terassiravintolan syöminkejään ja viinejä. Eilen oli muuten tosi kaunis ja lämmin päivä. Jatkoimme heti seuraavan suositun panimoravintolan terassille jossa olutta nautittiin oikein urakalla. Anoppi poistui pimeän tullen, kun sen koira oli yksin jäänyt kotiin. Mutta me jatkettiin kolmistaan kapakkakierrosta vielä kantahomokuppilaamme. Ja siellä tuli nautittua olutta vielä lisää. Ja jotenkin se maistuikin... Puolen yön jälkeen ajelimme sitten kotiin - tällä kertaa kaksistaan - ja vielä yömyssyt piti tietysti nauttia. Oli hauska ja kostea ilta siis. Vaikka tänä aamuna heräilin melkoisessa tuiskeessa menin tietysti töihin. Oli nääs kuukausittaisten maksujen kirjauspäivä ja puolet porukasta on sairaana jo pitempään, joten puolalaiskolleegan kanssa hoisimme homman pois. Välillä tosin kävin oksentamassa vessassa - ja sitä ei ole vuosiin ennää tapahtunut. Töistä lähdin jo heti puolen päivän jälkeen kun muut lähti ruokatunnille. Ja kotiin tullessa heittäydyin sohvalle mieheni seuraksi, jossa hän jo loikoilikin. Illan suussa piristyin sen verran että jaksoin käydä anopin kanssa huonekalukaupassa tuoleja tilaamassa ja viikolopun oluet ja viinit ostamassa. Ruokaa olikin jääkaappi täynnä.
Anopin kanssa kokkailtiin sitten spaghettia ja ruokavieraana oli meidän lisäksi hauturituttumme.
Nyt ollaan jo makkarissa - partnerini katsoo telkkaria ja lukee kirjaa - kuten aina ennenkin - ja minä roikun täällä ja nautin viiniä vissyllä - ja olo alkaa olla jo ihan kohdallaan.
Että pitääkin aikuisen miehen noin paljon innostua juomaan keskellä viikkoa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti