Erityisesti minua on auttanut Rhonda Byrnen kirja The Secret - Das Geheimnis. Sen B. osti ihan vahingossa, kun luuli sen olevan historiallinen romaani. Vaan onkin enemmän elämänohjeita ja perusjuttuja luotaava "käsikirja". Sitä lukiessa minulla jotenkin aukeni silmät ja mieli ja olen alkanut "ajatella" uudella tavalla. Olen alkanut miettiä mitkä asiat on minulle tärkeitä ja miten ne saavutan tai säilytän. En enää pyöriskele itsesäälissä ja kaivele menneitä muistoja - vaikka nekin tärkeitä on. Mutta yritän elää tätä päivää ja katsoa tulevaisuuteen ihan uusin silmin.
Ja se tuntuu toimivan. Nyt nukun yöni hyvin ja näen jopa hyviä unia. Viikkoja unet oli ahdistavia, joissa sama ongelma tai arvoitus pyöri kuin toistona koko yön, enkä päässyt siitä yli.
Arkielämäkin on ihan ennallaan - tai siis parantunut huomattavasti viimeaikaisesta. Niin, että kyllä tämä tästä on jo iloksi ja onneksi muuttumassa.
Innostuin jopa pihahommiinkin ja siivoilin nuutuneita perennoja kompostiasemalle ja laittelin vähän syksyn ja talven kasveja pihalle. Krysanteemi-amppeli, muutama kanerva sekä jokunen orvokki - ne kun on täällä syksyn ja talven kukkia. Entiset kukkasipulithan siellä on jo muhimassa ja odottamassa, että keväällä pääsevät taas loistoonsa.
On kiva, että keskellä kaupunkia on oma pikku piha jossa pääsee vähän möyrimään ja puuhastelemaan. Sekin taitaa olla melko terapeuttista puuhaa:-)
Eilen illalla törmäsin suomalaisessa chatissä täälläpäin asuvaan suomalaiskaveriin, joka tosin oli Suomessa käymässä. Juttelimme koko illan elämän syntyjä syviä ja se oli tosi hienoa. Tosin kuvaruudulla näytti tosi omituiselta, kun meidän asiallinen ja vakavakin keskustelu oli kaikkien vonkausviestien ja kyrvän koon kyselijöiden viestien välissä. Jatkamme tarinointia myöhemmin sähköpostitse. Meillä tuntui olevan niin paljon kerrottavaa. Olemmehan samalta seudulta kotoisin ja osin samanlaisessa elämäntilanteessa molemmat ja sympatia oli varmaan molemminpuoleista.
Olin viikon lomalla kun lomat pitää saada pidettyä ajallaan pois - ihan kotihommissa vaan - ja huomenna alkaa taas arkinen aherrus töissä.
Sellaista tällä kertaa:-)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti