sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Kukkasipulit istutettu

Tänään olikin sitten ihan puutarhapäivä, kun ilmakin oli sopiva: 14 astetta lämmintä ja sadekin alkoi vasta myöhemmin iltapäivällä. Kukkasipuleita tuli piilotettua varmaan toistasataa kappaletta pensaiden juureen ja ruukkuihin. Innolla odotan kevättä ja krokusten, narsissien, tulppaanien ja hyasinttien kukkaloistoa.

Tänään oli kuntavaalit Suomessa ja velipoikani mennä rymähti suurimmalla äänimäärällä syntymäkuntani valtuustoon. (Minä en saanut äänestää kun en ole siellä kirjoilla. Täkäläisissä vaaleissa saan äänestää. Ja Suomen edustkuntaa ja Tarjaa olen myös valinnut täältä käsin.

Veljeni on muuten sitoutumaton keskustan listoilla. Onnitellessani puhelimitse äsken, kertoi ettei yhteisilmoittelun lisäksi ole paljon kampanjaa tehnyt. Oli viime viikon ollut lomalla, mutta sekin meni hirvimetsästyksen merkeissä. Omaa rahaa ei kampanjointiin mennyt yhtään. Hän taitaa olla siis melko suosittu tuossa Etelä-Savolaisessa pikku kunnassa ilman mainoksiakaan.

Ihan jännittävää mitä kaikkia luottamustehtäviä hälle nyt lykätään suosionsa myötä. Kunnanhallituksen puheenjohtajan paikka luulisi jo kuuluvan hänelle..

Talviaikaan siirtyminen kesti muuten iltapäivään asti, ennekun oli kaikki kellot saatu kalibroitua...

Ei kommentteja: