sunnuntai 19. lokakuuta 2008

kirjanpitoa ja saunomista

tänään Sunnuntaina -eilisten synttäribileitten jälkeen - nukuin pitkään. Mieheni B. oli heräillyt jo aikaisemmin (olihan hän selvin päin eilen) ja kohteliaasti mennyt soffalle telkkarin ääreen jättäen minut rauhassa makkariin nukkumaan. Joskus aamupäivällä kuitenkin heräilin ja sitten paistoin aamiaissämpylät ja keittelin kahvit, joita yhdessä nautittiin eilistä synttäri-iltaa muistellen. Espanjalaiskaverimme oli hulvattoman hauskalla tullella - olihan hän etukäteen jo iltapäivällä aloittanut kaupungilla käydessään pari paukkua ottanut... Naurettiin mm etelä- ja pohjoiseurooppaisille kulttuurieroille tässä keskellä neutraalia Saksaa...

Myöhemmin päivällä tein sitten ihan töitäkin: muutama tunti meni hautaustoimiston kirjanpidon parissa. Teen sen nääs kotona omalla koneella tilitoimistolta hankitulla Agenda-ohjelmalla. Tosin "oikea" tilitoimisto hoitaa yhteydenpidon verotoimistoon ja lähettää Umsatzsteuermeldungit printtaamieni lomakkeiden pohjalta. Ihan hauska harrastus sinänsä. Ja vähän taskurahaa saan siitä myös. (jos hautaustoimistolla on ollut tarpeeksi "asiakkaita")

Iltapäivällä jätinkin sitten mieheni soffalle nukkumaan ja lähdin saunaan. Sellaiseen täkäläiseen homosaunaa, jossa joskus välillä käyn. Siellä on ihan oikea "suomalainen" saunakin, sekä turkilainen höyrykomero ja poreallas ja tietysti suihkuja. Mutta tärkeintä täkäläisille on kuitenkin Dark room laverit, Glory hole kopit ja "lepohuoneet", joissa homovideot pyörii ja tietysti baari, josta saa saunaolutta ja muita drinksuja.

Minä olen yksi niistä harvoista jotka myös saunassa oikeasti käyvät. Joskus saan jopa löylyäkin heitettyä ihan vapaasti omaan tahtiin ettei muut häiriinny. Monet kävijöistä cruisailevat seksiseuraa etsiskellen ilman että edes suihkussa ehtivät käydä...
Tämän paikan kävijät ovat hyvin sekalaista miesporukkaa; vanhoista papparaisista ihan nuoriin salskeisiin poikasiin asti. Minähän olen jotain siltä väliltä. Tänään sain saunottua ja heitettyä löylyäkin ihan kivasti. Ja välillä saunakaljalla ja porealtaassa. Ja höyrysaunan huuruissa tuli joku hiplaamaan niin että ihan kivaakin meillä keskenämme oli...
Kotiin tullessa hain naapurin kreikkalaisravintolasta Gyros-annokset mulle ja miehelleni, koska kokkailu ei tänään jotenkin maistunut.

Ja nyt blokaan täässä makkarissa koneellani ja B lukee kirjaa vieressä sängyssä ja telkkarista tulee joku krimi taustalla. Eli ihan sopuisa ja rauhallinen sunnuntai-ilta...

Ei kommentteja: