lauantai 4. huhtikuuta 2009

Kesäkausi alkaa

Kesän tuloa ei voi enää estää... Viime päivinä on ollut aurinkoisen kaunista ja lämpötilatkin on kohonneet jo yli 20 asteeseen - päivällä.

Torstaina avattiin oma pihapaviljonkikausi istumalla koko ilta pihalla, eikä tullut edes kylmä.

Perjantai-iltana avasin ruohonleikkauskauden, kun ruoho oli jo melko pitkää ja epätasaisesti kasvanut.... nyt on taas ihan siisti pihapiiri...




Muutenkin on ihan muutamassa päivässä kovasti kaikki vihertynyt mm. pihapuumme joka taitaa olla tuomi - tai jotain sen sukulaisia - on täydessä lehdessä ja alkaa kohta kukkimaan.


Pihan pienen riippakoivun lehdet on jo melkein hiirenkorvalla....

Eilen juhlistettiin kevään tuloa espanjalaiskaverimme sekä hauturiystävävämme kanssa ruokailemalla - ja juomailemalla - pihalla. Oli ihan hauskaa kuulla lomatarinoita Teneriffalta, jossa kaverimme oli ollut pari viikkoa kotona lomalla. Ilta meni melko myöhäksi....

Tänään kävin parissakin puutarhamyymälässä - jotka olivat melko täynnä - vähän uusia kasveja hankkimassa. Pari iso sypressiä, särkynyt sydän, ruusu, myrttiköynnös ja pari pienempää kaunokaista somistaa nyt pihapiiriämme.

On tosi ihanaa, että vihdoin on niin lämmitä, että voi olla pihahommissa. Tosin seuraavina päivinä on sateista ja kylmempää luvassa, mutta kyllä se kesä kohta tulee...



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pihapaviljonki nayttaa tosi makeelta viettaa lenseita kesapaivia ja iltoja. Taalla Wienissakin on lamminta.
terv:Aleksandra

noj kirjoitti...

Lontoossakin on lämmintä.. mä en vain keksi mitä laittaisin meidän uudelle takapihalle.. Jussi hei! voileipäkakut on jotenkin niin 90-lukua.. ei niitä kehtää tarjota..

inoj kirjoitti...

HEI.. mun nimestä jäi puuttumaan iii.. mulla on aina ongelmia sun blogin kommaamisen kanssa

MS kirjoitti...

Toi paviljonki on tosi hieno! Oi, munkin nyt on pakko lähteä puutarhamyymälään tuhlailemaan.